Pennunostajalle



Hyvä pennun ostoa harkitseva,
ole ystävällinen ja lue vielä tämä ennen soittoasi tai yhteydenottoasi.
Olet ottamassa yhteyttä perheeseen, jossa harrastetaan koirien kasvatusta tavoitteellisesti ja vastuuntuntoisesti. Et ole ottamassa yhteyttä koirakauppaan. Koirakauppiaat ovat ihan erikseen. Tekstiviestikyselyihin en vastaa lainkaan. Toivon, että kirjoitat itsestäsi, koirataustastasi ja toiveistasi sähköpostitse. Toki voit myös soittaa.
Meillä pentueita tuotetaan harvoin ja jokainen syntynyt ja syntyvä pentue on osa tavoitteellista kasvatustyötä ja huolellisen harkinnan tulos. Pennut elävät kanssamme meidän arkipäiväämme ja tottuvat ihmisiin, koiriin, kolinoihin ja muuhun vilskeeseen jo täällä ollessaan.
Osa kasvattamistani pennuista päätyy perheisiin ilman muita tavoitteita kuin olla hyvä kotikoira. Tämä on ehdottomasti koiran tärkein tehtävä! Suuri osa kasvateistani menee koiraharrastuksesta kiinnostuneisiin perheisiin näyttelykoiriksi, agilitykoiriksi ja muihin harrastuksiin. Myös näillä yksilöillä on tärkeä tehtävä kotikoirana ja lemmikkinä. Osa kasvateistani menee toisille kasvattajille jalostustarkoituksiin Suomeen tai ulkomaille. Yhteistyö kasvattajien välillä onkin hyvin tärkeää ja ilman sitä jalostustyö olisi käytännössä mahdotonta.
Pyrin aina valitsemaan parhaan pennun kuhunkin käyttötarkoitukseen. Älä siis hämmästy, ettet pääse itse valitsemaan pentuasi muutaman päivän iässä.
Ennen yhteydenottoasi ainakin seuraavien asioiden tulisi olla selvillä:
- Olen valmis ottamaan vastuun koirasta ja sen hyvinvoinnista, pitkäksi aikaa. Olen perehtynyt rodun ominaisuuksiin ja koiran kasvatukseen pääpiirteissään ja niin hyvin, ettei minun tarvitse kysyä pysyykö se pihalla ja haukkuuko se muita koiria. Kasvattaja kertoo mielellään rodusta syvällisemmin. Pennun hinta ei ole ensimmäinen ja ainut haluamani tieto.
- Kaikki perheessäni haluavat koiraa. Ilman poikkeuksia!
- Ymmärrän, että kasvattaja haastattelee minua ja arvioi onko minusta juuri tämänrotuisen koiran pitäjäksi.
- Olen kykenevä hoitamaan ja kasvattamaan koiraa hyvinä pidettyjen tapojen mukaisesti. Kykenen pulmatilanteessa ottamaan yhteyttä kasvattajaan ja luottamaan hänen asiantuntemukseensa.
- Ymmärrän, etten ole tulossa koirakauppaan. Kykenen noudattamaan yhteydenotoissani ja tapaamisissani normaaleja käytöstapoja. En vaivaa sopimalla tapaamisia, joihin en tule, varaamalla pentua, jota en nouda. Luulisi olevan itsestään selvää, vaan...
Kasvattini etsivät kotia vain vastuuntuntoisista perheistä, joissa koiraa pidetään koirana. Sitä hoidetaan, rakastetaan ja kunnioitetaan, rajoja unohtamatta! Koira ei ole esine vaan perheenjäsen! Ihmeitä ei vaadita, vain normaalia vastuuntuntoista koiranpitoa.
Mikäli olet varma, että olet valmis huolehtimaan koirasta, on yhteydenottosi enemmän kuin tervetullut!! Yhteydenpito kasvattajaan on toivottua, vaan tapahtuu sinun ehdoillasi. Apua pulmiin saa aina.
Eikun soittelemaan,
toivottelevat Sari Mäkelä, poikansa Jussi ja keponsa Jari sekä lauma partaisia veikkoja